
Mulla on kokopäivän soinu tämä biisi päässä. Haluan jakaa sen nyt teillekin.
"Korkokengissään
Yli sillan kulkee
Kotia kohti vaeltaa
Ja häpeä pieksee rintaa
Häpeä pieksee rintaa
Jää vaatteet eteiseen
Korvarengas puuttuu
Kaulassa merkki "syyllinen"
Käsivartta koristaa
Arvet toisten öiden
Pakoa täältä kaivertaa"- Stella
Olen pahoillani pitkittyneestä postaus tauosta, mutta elämäni on pyörinyt kaikkealla muualla, kuin tietokoneen ympärillä.
Koeviikko, Waterit, Harrastukset ja Draaman kurssi. Rehellisesti sanottuna oon ihan poikki, ja kaikki energia on huvennut syyspimeyden mukana.
Mutta asioilla on myös aurinkoiset ja ihanat puolensa. Koeviikon ahdistuksessa keksin muutaman uuden uravaihtoehdon ystäväni kanssa, mm. Stockmannin hullujen päivien HUU -ukkelin työ kuulostaa jännittävältä ! (Ei matikkaa, ei ulkomaankieliä, pelkkiä haleja ja ihmisten tervehtelyä)
Ja tätä uraahan voisi laajentaa joulupukkina oloon ja puuhamaan nalle hahmoon, pukuja löytyy kyllä.
Saanko esitellä: näin voit toimia, kun kokeisiin luku turhauttaa.

Asiasta saviruukkuun, oletko koskaan haaveillut kylpylän yksityiskäytöstä? Yömyöhälle, ihanien ihmisten, musiikin ja pimeyden kanssa? Minä olen ja monesti.
And believe it or not, näin tapahtui. Viikonlopun Water oppilaskunta festivaalien ilta bileet pidettiin Oulun Eden kylpylässä klo 9.00-00.00!!!
Säntäilin koko päivän paikasta paikkaan kuin ekaluokkalainen lapsi, mutta voihan tästä syyttää toki myös kuuden tunnin yöunia kyseisenä päivänä.
Viikonlopussa tapahtui myös muita ihania asioita ja vaikuttamisen mahdollisuudet näyttävät vain kasvavan, I like it.
Voisin avata teille myös hieman tätä Draamankurssia joka on pitänyt minut tällä viikolla koululla joka päivä vähintään ilta seitsämään asti.
Eli kyseessä on ihana monologi kurssi, jolla kaikki kertovat "tarinansa" vuorotellen. Yksin. Lavalla.
Huomenna on ensi-ilta ja jänskättää. Roolihahmoni on pikku poika joka ihailee alkoholisti isäänsä. (Teemana on siis kunnioita isääsi ja äitiäsi). Toivottavasti en jäädy lavalle.
Lisäksi minulle oli heitetty haaste, johon vastaan kyllä aivan lähi aikoina, Kiitos Pohku :) http://nodirectionn.blogspot.com/2011/10/minut-haastettiin.html
Mutta ei siitä sen enempää, pitäkää lippu korkealla ja aurinkoa pimeisiin aamuihin !
Ja Tervetuloa uusille lukijoille :)
Ps. Sain tänään mielenkiintoisen tekstiviestin:
Minä ja sinä mennää läpällä idolsin koelauluihin ens viikon perjantaina oulussa !
Uskallankohan minä