Oon kirjoitellut tänne kaikenlaista, enimmäkseen pieniä pintaraapaisuja elämästäni ja huomaan, että eihän täällä ole paljon mitään "oikeaa luettavaa". Joten ajattelin tällä kertaa kirjoittaa ihan vain sen takia, että kirjoittaminen on mukavaa. En sen vuoksi, että se täydentäisi kuvia.
Okei aloitan taas lemppari aiheellani: Mikä minusta tulee isona? (tässä vaiheessa moni painaa oikean yläkulman rastia, mutta se on okei)
Ainakin iso. Sehän nyt on selvää. Kun ala-asteella (ja ylä-asteellakin) piti kirjoittaa ystävänikirjaan vastaus tähän mahdottomaan kysymykseen, helpointa oli vastata että Iso. Yksinkertaista ja ainakin lähellä totuutta.
Nykyään tämä kysymys tulee vastaan paperilla, opon huulilta, kavereilta ja mediastaa. Ei ehkä suoraan, mutta kuitenkin. Yhä useammin se kysymys herää ja vastauksena on tällä kertaa Ison tilalla tyhjyys.
Joskus olin ihanvarma, että minusta tulee sairaanhoitaja. Se oli ehkä se ensimmäinen ammatti, josta muistan haaveilleeni. Sen jälkeen on ollut sarjakuvapiirtäjää, maailmanparantajaa, opettajaa ja vaikka mitä. Vielä vuosi sitten olin varma, että kyllähän minä sinne yliopistoon menen ja opiskelen itseni Psykologiksi!
Ja tänään, kun olen vuoden päässä hakemisesta, minulla ei ole yhtään varmaa paikkaa mine haluaisin. Psykologi olisi edelleen se ykkönen, ehkä. Rakastan psykologian oppimista ja ihmisten kanssa tekemistä. Haluan tietää ihmisen toiminnasta ja miksi joku tekee niin kuin tekee, psykologia antaa niin paljon vastauksia elämän arkisiinkin kysymyksiin. Mutta en tiedä onko minusta istumaan neljän seinän sisälle kaiket päivät. Ja toisaalta sellainen ammatti olisi upea jossa voisin auttaa ihmisiä, ennen kuin ongelma on tavallaan liian suuri.
Opettajana pääsisi lasten ja nuorten lähelle, osaksi heidän elämäänsä ja voisi omalla toiminnallaan olla mukana ohjaamassa ja kasvattamassa, ja tietenkin opettamassa. Olen luvannut itselleni, että jos aion opettajaksi, niin puutun kyllä konflikteihin ja koulukiusaamiseen. Mielestäni liian moni tapaus jää selvittämättä, ja monta surullista tarinaa lukiessa (esim. nuortenlehdistä) opettaja ei ole välittänyt.
Toisaalta, pienempien lasten kanssa työskentely oisi ihanaa. Siis ihan tarha-ikäisten. Lapset ovat ihania.
Ja olisi ihanaa matkustella, ja auttaa kehitysmaita, edistää tasa-arvoisuutta ja olla ammatissa jossa voi pyrkiä eteenpäin. Ja jossa pääsisi vaikuttamaan yhteiskunnan asioihin. Ja jolla vois elättää itsensä ja mahdollisen perheen.
No ehkä mää jostain kivenkolosta vielä kaivan itselleni sen oikean ammatin. Ja mulla on sellainen kutina, että 10 vuoden päässä olen ammatissa, jossa en ikinä olisi uskonut olevani.
No tästä tuli nyt tällainen toisaaltasittenkinjosvaikkakuin ihmeellinen ja sekava päivitys, mutta haittaaks se? ;)
Olisi kiva tietää teidän lukijoidenkin haaveammatteja :---)
Mutta voisin mennä tekemään tuttavuutta tyynyn ja peiton kanssa. Huomenna alkaa taas klo 6:n herätykset. Öitä♥
♥:llä Kristiina
(pics from we♥it)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti