http://www.youtube.com/watch?v=zc3MnoSS5Hw
Kuunnelkaa tuo, ennen kuin alatte lukea tai sen aikana, siinä on inspiraationi tähän seuraavan shaisseen mitä alan kirjoittaa.
Mää oon aina ollu ihan mielettömän utelias lapsi. Aina on pitäny saaha tietää mikä tuo on, saaha kokkeilla ja tuntea, uusiin ihmisiin tutustua ja nähdä mahdollisimman paljon. Joskus ala-asteen alku aloilta aloin myös kirjoittaa päiväkirjaa, joita onkin nyt kertynyt yhden laatikollisen verran, puolittain, kokonaan ja osittain kirjoitettuna. Kirjahyllyn päältä löytyy myös niin sanottu muistolaatikko, johon olen keräillyt kaikenlaista pientä vuosien varrelta.
Sieltä löytyy ala-asteen hammarharjoista leffalippuihin ja keikkoihin esineitä, joilla on erityinen arvo. Muistaminen.
Haluan muistaa mahdollisimman paljon, säilyttää jäljen jokaisesta ihanasta, uudesta ja ikimuistoisesta asiasta. Olen yrittänyt ottaa pieniä esineitä mukaan matkan varrelta, laatikostani ei löydy hikistä pesisleirin ranneketta sen takia, että se on niin mielettömän upea! Vaan ihan sen vuoksi, etten unohtaisi sitä leiriä koskaan.
Päädyin kuitenkin lopulta tällaiseen pieneen ajatukseen:
Kaikista tärkeimpiä muistoja en mitenkään saa sullottua laatikkoon tai kuvattua päiväkirjojen sivuille. Ne kuitenkin säilyvät minulla, haluaisin romanttisesti sanoa sydänmessä, mutta kyllä ne taitaa tuolla muistini koloissa kuitenkin lymyillä.
Kaikki ihanat ihmiset, hauskat hetket, seikkailut, tunteet, halit ja kaikki arvokkaimmat muistot. Myös ne hetket jolloin on pudonnu ja sattunu, menny sisältä jotain rikki, enkä nyt tarkoita murtumia, vaikka yksi sellainenkin on matkalle sattunut.
Kuitenkin kaikista tarkeimmat muistot löytyy silloin, kun on tuntenut jotain todella paljon. Onnelliset ja parhaimmat hetken ystävien kanssa, nolot kommellukset jolloin posket punoittaa ja sydän hakkaa, romanttiset hetket, ensimmäiset tunteiden tunnustukset, menetyksen itku ja suru.
Näitä hetkiä löytyy myös päiväkirjan sivuilta, kun luen niitä, en siltikään pysty tuntemaan sitä samaa tunnetta, se vain on siinä hetkessä.
Jospa minä siirtyisin tästä oudosta tunne/muisto/hetki söpötyksestäni vähän kevyempiin ja mielenkiintoisempiin juttuihin.
Maanantaina koin seikkailun. Hetken mielijohteesta, erään tapahtuman seurauksena, soitin työ paikalleni spontaanisti ja kerroin, että minulla oli huono-olo. Vasta silloin kun olin selvittänyt ajatukseni ja pystyin harkitsemaan ja rauhoittumaan, tajusin olevani ääliö. Olisin ihan hyvin voinut mennä töihin. Olin kuitenkin luvannut Makelle vieväni hänet kaupunkiin samalla kun menen töihin, joten ajoin hänen luokseen selitin sekavan tilanteen ja Makke sai minut lähtemään kaupunkiin, onneksi.
Haimme Kiinalaista ruokaa ja nautimme siitä puistossa ankkojen vierellä. Makke tarjos, tai no minä oikeestaan söin vaan, noh kuitenkin oli hyvää.
Sen jälkeen lähdimme eräälel alueelle mikä oli suljettu ja jossa oli kylttejä kuten sortumisvaara, asiattomilta pääsy kielletty ja muuta sellaista, mutta siellä oli niin kaunista ja paikka oli täynnä upeita graffitteja, joten livahdimme sisälle. Olisimme kyllä lähteneet heti jos joku olisi tullut käskemään.
