maanantai 28. tammikuuta 2013

Mä en haluu paljon, vaan mä haluun kaiken.








Koeviikon huomaa aina siitä, että koulussa näkee paljon nutturoita, villasukkia, collegehousuja ja meikittömiä kasvoja. Toki on niitäkin, jotka jaksaa huolehtia ulkonäöstään koeviikollakin, mutta itse olen niitä, jotka kuuluvat college/nuttura kansaan, eikä meikillekään löydy aikaa parin tunnin koetta ja mahdollista preppausta varten.
 Tänään alkoi elämäni viimeinen koeviikko Osykissa. Mulla on paljon ristiriitaisia tunteita, joita en oikein itsekään ymmärrä. Toisaalta en halua jättää ihanaa tylypahkaani ikinä, vaan tallustella siellä villasukissa koko loppuelämäni, toisaalta en jaksa käydä enää yhtään kurssia, enkä jaksa odottaa että lukuloma kunnolla starttaa ja pääsen lukemaan päämäärääni kohti. Jyväskylään olisi siis tarkoitus pyrkiä. Ajatus uudesta kaupungista pelottaa, mutta yhtä paljon olen kauhuissani siitä, etten pääse minnekkään.
 Mulla on tässä suunnitteilla postaus mun rakkaudesta liikuntaa kohtaan sekä kultaisesta Osykista. Kertokaa vaan mielipiteitä, että kiinnostasko tuollaset teemat :) Ois myös kiva tietää, miten teidän mahdollinen koeviikko on pyrähtäny käyntiin! Nyt miekin lähen pitämään seuraa historian aikakirjalle ja kahvikupposelle, Adios ja tsemppiä!

Kristiina

tiistai 22. tammikuuta 2013

You're way too young to play these games, But you better start.









Hei kaikki ihanat piiiiiiiiiitkästä aikaa. Rehellisesti sanottuna olin jo haudannut tämän blogin ja päättänyt siirtyä elämässä ns. "eteenpäin", mutta here I am. Ylhäältä löytyy monenmoista kuvaa. Kolmas on otettu silloin kun olin vielä kauneimmillani (17-wee Katihan se siellä). Kuvia löytyy myös synttäreistä, uudesta vuodesta, kiinalaisesta, jossa käytiin Jennan ja Julian kans alennusmyyntien yhteydessä ja viimeisenä uusi koru. Smiley oli kyllä rehellisesti sanottuna spontaani idea ja tunnin harkinnan jälkeen kaveri tökkäsi neulan läpi, eikä edes sattunut pahasti. Oon kyllä tykänny tästä, mutten jaksa odottaa, et saan sen "oikean" korun siihen. Tuo on vasta hoitokoru ja vähän liian iso mulle.
          Tässä kahen kuukauden mittasella postaustauolla on ehtinyt tapahtua hurjasti kaikkia kivoja ja vähemmän kivoja juttuja, mutta tällä hetkellä voin sanoa, että elämä hymyilee oikein leveästi. Viime aikoina on ollu semmonen epämääräinen onnellisuuden ja tyytyväisyydentunne, enkä oikein edes tiiä mistä se johtuu. No kai sekin tässä katoaa, kunhan kirjotusstressi oikeasti alkaa... Yritän kuitenkin pitää pään koossa kavereitten ja liikunnan avulla, nii eiköhän tästäkin keväästä selvitä kunnialla.
  Olipas epämääräistä juttua. Homman nimi on kuitenkin se, että blogi jatkuu ja postauksiakin varmaan alkaa tulemaan useammin. Yritän alkaa nyt oikeasti panostamaan tähän ja ideoitakin saa toki heittää :---)! Kiitos kaikille, jotka on jaksanu pysyä lukijoina näistä kuukauden päivistä huolimatta!

Ihanaa viikkoa kaikille siellä ruudun takana <3

Kristiina

lauantai 24. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa


 



New Day, new way

Sain haasteen Teresialta, kiitos :--) ! tsekatkaa ihana blogi ♥ ->catching the butterflies

Säännöt ovat seuraavat:

1. Each person tagged must post 10 things about themselves.
2. They must also answer the 10 questions the 'tagger' has set for them.
3. They must create 10 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 10 bloggers with less than 300 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must then be told.


Kymmenen asiaa minusta:
1. Rakastan lukemista. Olen niitä ihmisiä, joilla on aina joku kirja kesken. Parasta mitä tiedän on jakaa parhaat kirjat/hahmot/sarjat Jennan kans♥
2. Pelkään kauhuelokuvia ja silti katson niitä.. 
3. Haaveilen psykologin työstä ja nilkkatatuoinnista.
4. En oo ikinä yöpynyt sairaalassa.
5. Kiinnyn helposti ihmisiin 
6. En osaa katsoa ihmisiä vihaisesti (vaikka kuinka yrittäisin..) ja en osaa röyhtäistä.
7. Haluaisin punaiset hiukset
8. Rakastan makuunin irtokarkkeja, ben&jerryä ja toffifeeta♥
9. Tressaan aina joulusta ihan kamalasti.
10. Oon tasan viikon päästä täysi-ikäinen !


Minulta kysyttiin:
1. Aamu- vai iltaihminen?
En osaa sanoa. Ehkä aamuihminen?

2. Mikä on viimeisin asia, jonka mokasit?
Sanoin vääriä asioita väärään aikaan, väärässä paikassa..

3. Mitä teet ensiksi herättyäsi?
Laitan valot päälle ja koomaan keittiöön keittämään kahvea.

4. Oletko hienovarainen vai sanotko asiat suoraan miten ne ovat?
No puolituttujen ihmisten kanssa aika hienovarainen, mutta sen jälkeen, kun on tutustunut toiseen hyvin saataan laukoa asioita aika suoraan.. ehkä vähän liiankin.

5. Mitä et voisi ikinä tehdä?
Tappaa ketään.

6. Jos pystyisit muuttamaan itsessäsi yhden asian, mikä se olisi?
No haluaisin olla kärsivällisempi ja tunnollisempi. Ulkonäössä suurempi haba ois jees.

7. Sanotko kellonajasta "viisitoista neljäkymmentä" vai "kaksikymmentä vaille neljä"?
kaksikymmentä vaille neljä

8. Iloiseksi sinut tekee...?
Pikkujutut. Vastaan tulevan hymy tai jos joku on todella iloinen jostain asiasta. Viimeksi mut teki onnelliseksi se kun löysin kaupasta täydellisen omenan! 

9. Millaista ihmistä ihailet?
Itsevarmaa, aitoa ja rehellistä. Sellaista joka ottaa muut huomioon ja toteuttaa itseään.

10. Millainen olisi unelmaviikonloppu?
No viikonloppu hyvien ystävien kans jossain eksoottisemmassa paikassa, jossa vois tutustua uusiin ihmisiin. Ja tietty herkkuja ja ruokaa!


Minä kysyn:
1. Mikä on lempivärisi?
2. Kuka/ketkä tekee sinut onnelliseksi?
3. Mikä on ollut vuoden 2012 huippukohta?
4. Kuvaile unelma joulusi
5. Lempileffa, miksi?
6. Jos saisit matkustaa ajassa taaksepäin, muuttaisitko mitään?
7. Onko sinulla idolia? kuka?
8. Mikä sinusta tulee isona?
9. Millaisessa talossa asut?
10. Hankitko ystävillesi joululahjoja?


Haastan teidät:

Bright Lightslife as a steinerlapsi, Cause all I really am is a broken elevatorlotskuDragon Wings and Broken Hearts

♥:llä Kristiina

tiistai 2. lokakuuta 2012

And I don't want the world to see me, 'Cause I don't think that they'd understand





Hei taas. Lokakuu tuli aivan yllättäen. Syyskuu meni silmänräpäyksessä ja tuntuu, etten ehtinyt tehdä mitään. Varmaankin kirjoitukset vei kaiken ajantajun. Tällä viikolla olen onneksi saanut ottaa vain rennosti. Tänään päivään on kuulunut klo 13 herääminen ja Greyn Anatomian 3. tuotantokauden katselua iltaan asti. Näin myös ystäviä ja tuli päiviteltyä kuulumisia. Niin se vaan on, että ihmissuhteet tuottaa tuskaa, (okei, on niistä iloakin) mutta tuskaakin... Meen tänään yöksi Suvin luo ja nautin vielä huomisen verran lomasta. Torstaina back to school. No oon saanu kerättyä voimia sitä varten. Tuli taas vähän tämmönen pikapostaus... Yritän petrata.

<3Kristiina

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Stuuupid giirl













Viikonloppuni kuvina. Oon bailannu, zombeillu, kokannu ja viettäny aikaa ystävien kans. Ollu ihanaa vaihtelua kiireelle ja stressille. Oon vaan vähän hämmentyny tällä hetkellä, joten teksti voi olla aika kömpelöä. Huomenna ois äidinkielenkoe, mutta se on kielenhuoltoa, joten en  jaksa stressata. Ainniin! Iskä oli ihana ja lupas mulle mun unelmien talvitakin! Huomenna pääsenkin tuudittautumaan materialismi onnellisuuteen ja aloitan kahden päivän koeviikko loman♥ Paremmin ei oikeestaan vois mennä. Mitäs teille kuuluu sinne ruudun taakse?

♥ Kristiina

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Fate

 GANGMAN STYLE!!!


Ainniin, lupasin tosiaan kertoa tästä blogin kohtalosta kunhan kirjoitukset ovat ohi. Eli oon aatellu, että jatkan tällä samalla sivustolla kuten normaalisti, mutta se kokee varmaan jotain uudistuksia. Lisäksi meneillään on toinenkin projekti, johon saatan hurahtaa siinä määrin, että en tiedä viekö se aikaa tältä. No aika näyttää. Ja hei mielipiteitä voiko tuolla mekolla lähtä lukiobileisiin? Viime keväänä järkytyin kaverin kanssa, kun bilekansa koostui collaritypyistä ja neuletakeista?! Onko tämä menny nyt siihen, että pirskeisiinki mennään normivaatteissa. Ikuisena bilehileenä ajattelin taistella tätä vastaan ja laittaa mekon päälle, vaikka muu bilekansa minulle naurahtaisikin... Miten te muut kirjoittajat olette ajatelleet rentoutua nyt kirjoitusten jälkeen?

♥ Kristiina